Yrityskylä tuo työelämätaidot ja energia-alan tutuiksi kuudesluokkalaisille

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -yhdistyksen Yrityskylässä nuoret sukeltavat työelämään ja pyörittävät pienoisyhteiskuntaa erilaisissa ammateissa ja yrityksissä. Turku Energia on tehnyt jo pitkään yhteistyötä Yrityskylän kanssa, minkä myötä nuoret ovat päässeet oppimaan energia-alasta käytännön kautta.
Yrityskylän käytävillä raikaa nauru ja kikatus. Tupa on täynnä kuudesluokkalaisia, joista jokaisella on oma roolinsa pienoisyhteiskunnassa. Oppilaat pyörittävät pienoisyhteiskuntaa tiimeissä, usein eri kouluista tulevien uusien tuttavuuksien kanssa. Yrityskylä Varsinais-Suomessa on 83 erilaista ammattia, joista jokainen on yhtä tärkeä.
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin kumppanuuspäällikkö Suvi Ylikylä-Elers kertoo, että Yrityskylä eroaa oppimisympäristönä monilla tavoin koululuokasta.
– Täällä nuoret pääsevät tunnistamaan omia vahvuuksiaan eri tavoin kuin luokkaympäristössä. Useimmiten oppilaat huomaavat olevansa paljon rohkeampia kuin ovat uskoneetkaan.
Myönteisiä kokemuksia työelämästä jo peruskoulussa
NYTin Yrityskylä on maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu suomalainen oppimiskokonaisuus, joka tarjoaa kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille myönteisiä kokemuksia työelämästä.
Yrityskylä Varsinais-Suomessa käy vuosittain yhteensä yli 10 000 peruskoululaista. Vierailupäivä Yrityskylässä on oppimiskokonaisuuden huipentuma, sillä suurin osa työelämän harjoituksista tapahtuu koulussa oman opettajan johdolla. Ennen vierailua Yrityskylässä kuudesluokkalaiset oppilaat harjoittelevat muun muassa työnhakua mieluisaan ammattiin sekä työhaastattelun kulkua.
Yrityskylä Alakoulun oppimisympäristössä kuudesluokkalaiset pääsevät esimerkiksi kokeilemaan, millaista on tehdä töitä ja tienata palkkaa. Työelämätaitojen lisäksi päivän aikana opitaan myös vastuullisesta kuluttamisesta, kun oppilaat saavat käyttää ansaitsemaansa palkkaa eri tavoin.
– Lisäksi oppilaat saavat meiltä työtodistuksen. Kannustan aina oppilaita säästämään sen, koska sitä voi hyödyntää esimerkiksi TET-harjoittelupaikkaa hakiessa, Ylikylä-Elers sanoo.
Oppia ja oivalluksia työelämän lisäksi omasta itsestä
Turku Energia on hyvissä käsissä, kun sen toiminnasta Yrityskylässä vastaavat Nummenpakan koulun Nummen yksikön kuudesluokkalaiset Toivo, Oliver ja Siham. Sopivan kiireiseen työpäivään mahtuu myös jännittävä kohtaaminen, kun Turku Energian toimitusjohtaja Timo Honkanen piipahtaa paikalla tervehtimässä ahkerasti työskenteleviä nuoria turkuenergialaisia. Vierailun aikana kuudesluokkalaiset haastavat Honkasen esimerkiksi energia-aiheiseen totta vai tarua -visailuun.
Päivän aikana energia-asiantuntijan roolissa työskentelevä Toivo kertoo tehneensä sähkösopimuksia, ja myös Sihamin työpäivä asiakasneuvojana on sisältänyt paljon erilaisten lomakkeiden täyttämistä. Oliverin työpäivä Turku Energian toimitusjohtajana puolestaan alkoi itsensä, työntekijöiden sekä yrityksen esittelyllä pienoisyhteiskunnan jäsenille.
Kaikki kolme reipasta turkuenergialaista toteavat yhdessä, että työpäivä on tuonut hauskaa ja kivaa vaihtelua tavalliseen koulupäivään. Samalla se on tarjonnut läpileikkauksen todellisesta työarjesta.
– Päivän hauskinta puuhaa ovat olleet paperihommat, kertovat Toivo ja Siham.
– Minun mielestäni päivän paras hetki oli syöminen, Oliver toteaa.
Yrityskylästä kolmikon mietintämyssyyn on tullut myös ideoita tulevaisuuden varalle – Oliver kertoo, että hän voisi harkita toimitusjohtajan työtä myös aikuisena. Siham puolestaan aikoo isona lääkäriksi, kun Toivo vielä pohdiskelee kaikkia erilaisia vaihtoehtoja.
Yrityskylässä korostuvat vastuullisuuden monet muodot
Yrityskylä on yksi esimerkki Turku Energian tekemästä laajasta työstä erilaisten oppilaitosten kanssa. Työelämätaitojen ohella Yrityskylässä käsitellään myös vastuullisuuden monia muotoja ja kestävää kehitystä. Turku Energian työntekijöinä nuoret oppivat esimerkiksi energia-alan monipuolisista työtehtävistä ja siitä, mitä on vastuullinen energiantuotanto. Ylikylä-Elers kertoo, että yrityskohtainen oppimiskokonaisuus on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä Turku Energian kanssa soveltumaan kuudesluokkalaisille.
Yrityskylän toimintaa rahoittavat kunnat ja yritysten taloudellinen tuki on tärkeää. Timo Honkanen näkee Yrityskylän kaltaisten toimijoiden roolin tärkeänä, sillä ne tarjoavat lapsille ja nuorille kosketuspintaa tärkeisiin aiheisiin.
– Haluamme kantaa sosiaalista vastuuta siitä, että seuraavat sukupolvet ja jokainen nuori löytäisi paikkansa yhteiskunnassa. Kenties joku nuorista voi innostua Yrityskylän hauskasta työpäivästä niin paljon, että tämä muistuu mieleen, kun on aika pohtia vaikka ensimmäistä kesätyöpaikkaa.
Honkanen ja Ylikylä-Elers korostavat yhdessä, miten valveutuneita nuoret oppilaat ovat kestävästä kehityksestä ja ympäristöasioista, jotka ovat tärkeitä teemoja myös Yrityskylän oppimiskokonaisuudessa.
– Minun peruskouluajoillani ei vielä edes tiedetty ilmastonmuutoksesta, ja vielä diplomi-insinöörin opinnoissa laskeskelimme, kuinka kivihiili palaa. Nämä nuoret ovat oppineet jo pienestä pitäen ympäristöajattelua ja kestävän kehityksen arkisia toimia, Honkanen sanoo.
Mitä toivoisit nuorten oppivan energia-alasta?
– Alan merkittävän roolin yhteiskunnan kriittisenä infrastruktuurina. Sähkö ja lämmitys ovat arjen perusasioita ja tavallisesti melko huomaamattomia. Mutta sitten, jos niiden tuotannossa on ongelmia, seuraukset näkyvät ihan kaikkialla, Honkanen päättää.
Teksti: Ella Laine Kuvat: Mikael Soininen