LähiTapiola Varsinais-Suomi pienentää hiilijalanjälkeään kotimaisilla aurinkopaneeleilla
LähiTapiola Varsinais-Suomi rakennutti vuosi sitten yhdessä Turku Energian kanssa Yliopistonkadun Elämänturvatalon katolle 24,4 kWp:n aurinkovoimalan. Salossa valmistetut Salo Tech Oy:n aurinkopaneelit ovat tähän mennessä tuottaneet jo 28,8 MWh:a, mikä vastaa noin 14 kerrostalokaksion vuotuista sähkön kulutusta.
LähiTapiola Varsinais-Suomella on vahvat vastuullisuusperiaatteet, ja yhtiö on tästä vuodesta lähtien ostanut ainoastaan uusiutuvaa energiaa. Se myös tuottaa sitä itse Yliopistonkadun toimistorakennuksen aurinkovoimalassaan.
– Asiakkaiden omistamana ja alueen ainoana paikallisena vakuutusyhtiönä meille on tärkeää hankkia palveluja läheltä. Aurinkopaneelien hankinnan toteutimme kilpailutuksen kautta ja olimme kovin iloisia siitä, että Turku Energia yhdessä Salo Tech Oy:n kanssa teki kilpailukykyisimmän tarjouksen, LähiTapiola Varsinais-Suomen talousjohtaja Juha Anttila sanoo.
– Valinnassa meillä painoi paikallisuuden lisäksi luotettavuus. Ostamalla aurinkopaneelit Turku Energialta voimme olla varmoja siitä, että huolto toimii tarvittaessa ja yritys on olemassa vielä vuosienkin kuluttua kaupasta, Anttila toteaa.
Aurinkovoimalan perustaminen tuli ajankohtaiseksi, kun LähiTapiola osti Yliopistonkadulla sijaitsevan toimistorakennuksen vuonna 2016.
– Uudistimme talon kiinteistötekniikan kokonaan ja siirryimme muun muassa Turku Energian kaukojäähdytysasiakkaaksi. Sen ansiosta pystyimme poistamaan jäähdytykseen tarvittavat laitteet katoltamme ja rakentamaan aurinkovoimalan niiden tilalle, Anttila toteaa.
Raportointijärjestelmä auttaa tuoton seuraamisessa
Aurinkovoimalan rakentamisesta on vierähtänyt jo lähes puolitoista vuotta ja LähiTapiolalla on oltu investointiin tyytyväisiä.
– Rakennusprojekti sujui mutkattomasti ja aurinkopaneelit ovat toimineet moitteetta, Anttila kertoo ja jatkaa:
– Itse olen kokenut käteväksi raportointijärjestelmän, jonka kautta voi reaaliaikaisesti seurata, kuinka paljon paneelit tuottavat energiaa ja miten paljon olemme säästäneet hiilidioksidipäästöissä.
LähiTapiolan aurinkovoimala on kirjoittamishetkellä tuottanut jo 28,8 mWh:a ja samalla hiilidioksidipäästöjä on vähennetty lähes 4 000 kilogrammaa. Summa vastaa lähes 14 edestakaista lentoa Turusta Müncheniin.
LähiTapiola aikoo tuoda yhteenvetonäkymän paneelien tuotannosta myös asiakastiloihin.
– Haluamme näyttää konkreettisesti asiakkaillemme, mitä saamme aikaan vastuullisuustoimenpiteillämme, Anttila toteaa.
Energiatehokkuuden kehittämistyö LähiTapiola Varsinais-Suomessa jatkuu, ja seuraavaksi suunnitteilla on sähköautojen latauspisteet toimistotalon alakertaan.