Energistä huolenpitoa eläinlääkäriasema Pet-Vetissä
Eläinlääkäriasema Pet-Vet Oy:n yrittäjä Elina Illukan mielestä vaativaa ja tasokasta eläinlääkintää voi tehdä myös hymy huulilla ja rennolla otteella.
Elina Illukan vanhemmat perustivat eläinlääkäriasema Pet-Vetin kaksi päivää Elina Illukan syntymän jälkeen. Kolmetoista vuotta sitten tehtiin sukupolvenvaihdos ja tytär siirtyi vetämään yritystä.
– Näinä vuosina koko eläinlääketieteen ala on kokenut todellisen muutoksen ja myllerryksen. Ala on kehittynyt huimasti ja lähestymme ihmislääketiedettä. Lemmikkien hoito on korkeatasoista ja teemme vaativia tutkimuksia ja hoitotoimenpiteitä. Myös laitteisto ja teknologia ovat aivan muuta kuin aiemmin, Illukka kertoo.
Eläinlääkäriperheen lapsi ei koskaan edes osannut harkita muuta ammattia, sillä työ eläinten kanssa tuntui lapsesta asti kutsumukselta.
– Työ on monipuolista ja siinä pystyy kehittymään erittäin pitkälle. Itse olen erikoistunut pieneläinten silmäsairauksiin. On ihana tehdä töitä eläinten kanssa, pidän myös asiakaspalvelusta. Meillä on töissä huipputiimi ja olemme saaneet rakennettua upean työilmapiirin, jota vaalimme. Meillä ei olla turhan vakavia. Haluamme olla empaattisia ja iloisia, jotta niin lemmikeillä, niiden omistajilla kuin työntekijöilläkin olisi mahdollisimman hyvä olla, toteaa Illukka.
– Meille on iso asia, ettemme kuulu mihinkään ketjuun. Voimme palvella joustavasti, eivätkä meitä sido erityiset tulostavoitteet. Minulle paras palkinto työstä on hyvinvoiva henkilökunta ja positiiviset asiakaspalautteet.
Erittäin kilpailukykyinen sähkösopimus Turku Energialta
Pet-Vetillä on Louna Vakio Yrittäjät -sähkösopimus Turku Energian kanssa.
– Turun Yrittäjien jäsenenä on ollut selvä homma, että valitsimme Turku Energian. En ole koskaan harkinnutkaan muuta yhtiötä enkä myöskään kilpailuttanut sopimuksia. On tosi tärkeää, että jäsenille on tarjolla oma sopimus, sillä sen hinta on ollut erittäin kilpailukykyinen. Lisäksi Turku Energia on tarjonnut yrittäjille mukavia tapahtumia.
Eläinlääkäriasemalla sähköä kuluu niin laitteisiin, valaistukseen, lämmitykseen kuin viilennykseenkin. Sähköä ei oikein pysty säästämään, mutta ei sitä kyllä haaskatakaan.
– Meillä ei onneksi ole energiasyöppöjä ja tietokonetomografialaitteenkin valitsimme sillä perusteella, että se ei vie älyttömästi sähköä. Näin pystymme tarjoamaan kuvantamisen asiakkaille järkevään hintaan.
– Harkitsemme vihreään energiaan siirtymistä. Vastuullisuus on meille iso arvo. Tällä hetkellä houkuttelee myös aurinkopaneelien asentaminen. Onneksi uusimme sähkösopimuksemme keväällä, ennen kuin energiakriisi konkretisoitui toden teolla, Illukka toteaa.
– Aurinkopaneeleihin investoiminen on nyt hyvin järkevää. Meille on tärkeää, että teemme asiakkaidemme kanssa pitkäjänteistä yhteistyötä. Seuraamme yhdessä markkinatilannetta ja mietimme, miten kannattaisi toimia, toteaa Turku Energian myyntineuvottelija Hanna Viljanen.
Illukan elämään syksy tuo myös aivan uusia tuulia, sillä hän aloittaa työn ohella sairaanhoitajan opinnot, erikoistumisalana psykiatria.
– Ehkä joskus tulevaisuudessa voisin toimia esimerkiksi eläinlääkäreiden ja lääkäreiden työnohjaajana ja mahdollisesti terapeuttina, Illukka kertoo.
Kuvassa: Turku Energian myyntineuvottelija Hanna Viljanen ja Pet-Vetin yrittäjä Elina Illukka. Kuvassa mukana myös 6-vuotias Kipa, joka oli tullut juuri vastaanotolle.
Hyödynnä jäsenetusi
Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsenet saavat Louna Vakio -sähkösopimuksen tarjoushintaan. Edun saaminen edellyttää voimassa olevaa yrittäjäjäsenyyttä ja -numeroa.