Aurinkopaneelit kotiin - ota nämä asiat huomioon

aurinkopaneeli talon katolla
25.1.2021

Aurinkopaneelien hinnat ovat tulleet alaspäin ja moni harkitsee niiden hankkimista. Tässä viisi asiaa, joita kannattaa pohtia ennen järjestelmän hankintaa.  

1. Suomi on auringon säteilymäärältä Saksan veroinen

Monesti kuulee sanottavan, ettei näillä leveysasteilla kannata tuottaa aurinkosähköä, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Suomi on aurinkoenergian tuotantopotentiaaliltaan Saksan ja Tanskan veroinen maa. Pimeitä talviamme kompensoi hyvin valoisa kesä, jolloin aurinko paistaa lähes vuorokauden ympäri. 

Kokonaissäteilyenergian määrä maapallon parhailla alueilla on noin 2500 kWh/m2 vuodessa. Suomessa vuosittainen säteilysumma on noin 900 kWh/m2, eteläisimmässä Suomessa hieman enemmän ja pohjoisosissa vähemmän.  

Etelä-Suomessa aurinkopaneelit tuottavat energiaa aina helmikuun lopulta lokakuulle.

– Maapallolle tulevasta säteilystä noin 15 prosenttia pystytään muuttamaan sähköksi, Turku Energian tuotepäällikkö Jari Hallivuori havainnollistaa. 

Esimerkkinä Jari laskee, kuinka paljon turkulainen voisi hyötyä aurinkoenergiasta. 

– Jos keskustassa asuva henkilö asentaa 10 kWp-aurinkopaneelijärjestelmän, hän voi laskennallisesti odottaa 8 500 kWh:n tuottoa vuodessa, kun arvioon on otettu mukaan myös laskennalliset häviöt, Jari toteaa. 

Optimaalisin asennussuunta on etelä

Aurinkopaneelien sijoittelu ja kallistuskulma vaikuttavat niille tulevan kokonaissäteilyn määrään. Kaikista optimaalisinta on sijoittaa aurinkopaneelit eteläiselle seinustalle tai katolle. 

– Tuotannon kannalta etelä on kaikista paras. Toiseksi parhaat suunnat ovat lounas ja kaakko. Näiden välinen paremmuus riippuu siitä, käyttääkö asiakas sähköä aamu- vai iltapäivällä: jos käyttö painottuu iltapäivään, on lounas suuntana parempi, sillä silloin oman käytön hyöty on suurempi, Jari selventää. 

2. Aurinkopaneeleiden tuottama energia on taloudellisinta käyttää itse 

Aina tulee hetkiä, jolloin asiakas ei ole käyttänyt niin paljon sähköä kuin laitos tuottaisi juuri sillä hetkellä. Tässä tapauksessa kuluttaja myy ylijääneen sähkön sähköyhtiölle, eli esimerkiksi Turku Energialle. Toinen kysymys onkin sitten se, onko se taloudellisesti järkevää. 

– Sähköä on edullisempaa käyttää itse kuin myydä sitä verkkoon. Myyntihinta on lähes aina alhaisempi kuin se hyöty mikä syntyy sähkön omasta käytöstä, Jari muistuttaa.

Aurinkoenergiasta saa parhaan hyödyn, kun maaliskuusta syyskuulle saa katettua sillä yhden kolmasosan koko kulutuksesta. Aurinkosähkön taloudellinen kilpailukyky paranee, mitä enemmän voi kuluttaa itse. 

Optimaalisinta olisi siis pystyä käyttämään kaikki aurinkopaneelien tuottama sähkö itse. Kukaan ei kuitenkaan jaksa päivystää sähkökaapilla ja kytkeä järjestelmää päälle ja pois sen mukaan, paistaako vai onko pilvistä. Oman käytön maksimointi onnistuu kuitenkin ohjausjärjestelmän avulla. 

– Jotta paneeleista saisi irti parhaan mahdollisen hyödyn, kannattaa sijoittaa älykkääseen ohjausjärjestelmään, joka optimoi sähkön käyttöä. Sen avulla käyttäjä voi hyödyntää edullisen yösähkön ja lämmittää vaikka lämminvesivaraajan yöllä ostosähköllä ja siirtyä oman tuotannon käyttöön päivällä, kun aurinko paistaa. Ohjausjärjestelmä minimoi tarpeen ostaa sähköä, Jari toteaa. 

– On tyypillistä, että ilman älykästä ohjausjärjestelmää normaalissa omakotitalossa noin 1/3 aurinkovoimalan tuotannosta ohjautuu verkkoon. Älykkään ohjausjärjestelmän avulla tämäkin osuus saadaan hyödynnettyä itse, jolloin saavutetaan 1/3 lisäkannattavuus ja investoinnin takaisinmaksuaikakin lyhenee, Jari jatkaa. 

Aurinkoenergian varastointi ei kannata

– Mitoitan aina voimalan asiakkaan todellisen sähkönkulutuksen mukaan, sillä energian varastointi ei ole kannattavaa: akkuinvestointi on sen verran arvokas, ettei Turku Energia ole esimerkiksi myynyt yhtään akkujärjestelmää, Jari kertoo. 

Akkujärjestelmä maksaa karkeasti saman verran kuin itse aurinkopaneelijärjestelmä, joten se tuplaa investoinnin. Edullisempaa ja tällä hetkellä järkevämpää on varastoida energiaa olemassa oleviin järjestelmiin, esimerkiksi lämpöiseen veteen. 

– Akkujen hinnat tulevat ehkä joskus laskemaan sähköisen liikenteen yleistymisen myötä, mutta vielä ollaan aika kaukana siitä, että hankinta olisi kannattavaa, Jari toteaa. 

3. Optimoitu energianhallintajärjestelmä tuo säästöjä 

Turku Energia tuo toukokuussa markkinoille uudet aurinkoenergian palvelupaketit, joissa on mukana kiinteistön energian tuotantoon ja kuormitukseen optimoitu energianhallintaominaisuus. Kyseessä on tekoälyä hyödyntävä ratkaisu, jossa järjestelmän ohjaus tapahtuu automaattisesti.  

– Uusi optimoitu energianhallintajärjestelmämme tukee älykkäästi kiinteistön aurinkoenergian tuotantoa ja kulutusta. Palvelu lisää merkittävästi aurinkoenergian hyötysuhdetta ja tuo säästöä sähkölaskuun, Jari toteaa. 

Järjestelmä kommunikoi kiinteistön sähköliittymään kytkettyjen laitteiden kanssa ja ohjaa niiden kulutuksen optimoidusti edullisille aurinko- ja pörssisähkötunneille. Se ennustaa säätiedotusten pohjalta kahden seuraavan vuorokauden aurinkoisuuden ja ohjaa aurinkoenergiantuotannon suhdetta verkosta ostettavaan sähköön ja valitsee edullisimman tavan.  

– Tietyissä tapauksissa on esimerkiksi hyvä myydä kaikki oma tuotanto verkkoon ja käyttää ostosähköä vastaavasti edullisilla tunneilla. Kokonaisvaltaisessa järjestelmässä parhaiden tuottotuntien energialla voi lämmittää myös esimerkiksi lämminvesivaraajaa, jolloin energia saadaan varastoon, Jari selventää. 

Järjestelmä sopii hyvin Turku Energian aurinkoenergiaratkaisuihin, jotka perustuvat SaloSolarin Salossa valmistamiin paneeleihin.  Turku Energian avaimet käteen -aurinkoenergiaratkaisut sisältävät niin kartoituksen, järjestelmän suunnittelun, laitteiston kuin asennuksen ja käyttökoulutuksenkin. 

Yhdistä ohjausjärjestelmä Louna Tunti -sopimukseen

Jotta ohjausjärjestelmästä saisi parhaat tehot irti, kannattaa ostaa Turku Energian tuntihinnoiteltua Louna Tunti -sähköä. 

– Edullisimmillaan sähköhinta on yöllä lähellä nollaa ja päivällä hinta saattaa olla yli 12 senttiä. Ohjauslaitteella haetaan hetkiä, jolloin sähkö on erittäin edullista ja ostetaan pääasiassa sitä sähköä. Yhdistelmä Louna Tunti -sopimus ja ohjausjärjestelmä tarjoaa oikeasti tienaamisen paikkoja, Jari sanoo.

4. Maltti on valttia – takaisinmaksuaika yli 10 vuotta 

Turku Energian takaisinmaksulaskelmat perustuvat todelliseen käyttöön ja energiahintoihin.  

– Huonoin takaisinmaksuaika, jonka olen kotitalousasiakkaalle laskenut, oli 25 vuotta ja paras 12 vuotta kotitalousvähennyksen jälkeen, Jari kertoo.  

Jos asiakkaalla on kallis siirtoyhtiö, takaisinmaksuaika luonnollisesti lyhenee. 

Aurinkopaneelien asennustyöstä voi saada myös kotitalousvähennystä. Tänä vuonna kotitalousvähennyksen maksimisumma on 2 250 euroa. Kotitalousvähennys on aina henkilökohtainen. Tämä tarkoittaa sitä, että puolison kanssa yhdessä voi kotitalousvähennystä saada vuonna 2021 maksimissaan 4500 euroa.

Aurinkopaneelien hankintaa harkitessa kannattaa pitää jäitä hatussa. 

– Markkinoilla on kaunopuheisia myyntimiehiä, jotka lupailevat, että investointi kattaa itsensä viidessä vuodessa. Se on täysin epärealistinen laskelma ja täytyy vain toivoa, että ihmiset sijoittavat aurinkopaneeleihin oikean tiedon varassa, Jari muistuttaa. 

5. Aurinkopaneelit nostavat kiinteistön jälleenmyyntiarvoa 

On se sitten taloudellisesti enemmän tai vähemmän kannattavaa, jokainen aurinkoenergialla tuotettu kilowattitunti on askel kohti parempaa huomista. 

– Vaikka en voisi aina taloudellisessa mielessä suositella aurinkopaneelijärjestelmää, jokainen panostus uusiutuvaan energiaan korvaa olemassa olevaa, saastuttavampaa energiantuotantoa, Jari sanoo. 

Hän on hyvillään siitä, että monet haluavat tehdä maailmasta paremman paikan tekemällä ekologisia, puhtaan energiaomatunnon tuovia valintoja. 

– Yksittäinen ihminen tai yritys ei pysty tekemään laskennallisesti kauhean paljon ilmaston hyväksi, mutta jokainen teko merkitsee. Jos riittävän moni maailman ihmisistä tekee vihreitä valintoja, menemme oikeaan suuntaan. Siksi jokainen teko on merkittävä, pienikin, Jari sanoo. 

– Ja mitä enemmän aurinkopaneelijärjestelmiä asennetaan, sitä normaalimpaa liiketoimintaa siitä syntyy ja paneeleiden hinnat laskevat. Myös asennusten hinnat voivat laskea, vaikka kyse onkin työvoimavaltaisesta liiketoiminnasta. On kuitenkin liiketaloudellisesti eri asia, tuleeko asennettavaksi sata vai viisi tuhatta järjestelmää vuodessa, Jari jatkaa. 

Hän nostaa esille myös vihreisiin arvoihin pohjautuvien investointien jälleenmyyntiarvon. 

– On selvästi havaittavissa, että kiinteistöjen sähköautojen latauspisteet ja aurinkopaneelit nostavat jälleenmyyntiarvoa. Ne tekevät kohteesta kiinnostavamman ja nostavat kokonaisuuden eri tasolla. Viimeistään siinä vaiheessa, jos on myymässä kiinteistöään, ekologisuus ja kannattavuus lyövät kättä päälle, Jari muistuttaa.