Luonnon monimuotoisuuden tukeminen ilmastotavoitteiden rinnalle

Henkilö sinisessä takissa istuttamassa puun taimea.
9.6.2023

Biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus on olennainen osa kestävää tulevaisuutta. Energia-alalla on paljon vaikutuksia luontoon ja maankäyttöön, ja luonnon monimuotoisuuden huomioiminen on tunnistettu alalla keskeiseksi tavoitteeksi ilmastotavoitteiden lisäksi. Alalle on laadittu yhteinen biodiversiteettikartta 2035 eli visio ja toimenpiteet luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Turku Energia tukee ja edistää alan yhteisiä tavoitteita ja toimenpiteitä omassa toiminnassaan. Myös jokainen meistä voi vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden edistämiseen. Suunnittelemme parhaillaan uusia tavoitteita tulevaan, yhdeksänteen ilmasto- ja ympäristöohjelmaamme vuosille 2024-2026. Jätä kehitysideasi uusiksi tavoitteiksi (osoite alla)!

Energia-alan toiminnalla on erityyppisiä suoria, välillisiä tai välittömiä luontovaikutuksia. Alan biodiversiteettityön tavoitteena on, että alan organisaatiot sitoutuvat luonnon monimuotoisuuden edistämiseen siten, että vuoteen 2035 mennessä alan kokonaisvaikutus luontoon on positiivinen. 

Turku Energian tavoite on olla tuotannon ja hankinnan osalta hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä. Ilmastotavoitteiden rinnalla huomioidaan myös luonnon monimuotoisuutta koskevat tavoitteet ja toimenpiteet. 

- Energia-alalla on erilaisia luontovaikutuksia ja siten merkittävä rooli paitsi ilmastonmuutoksen torjunnassa myös luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Haluamme tarttua tähän haasteeseen ja kantaa oman vastuumme energia-alan biodiversiteettityössä, sanoo Turku Energian ympäristö- ja laatupäällikkö Minna Niemelä

Luonnon monimuotoisuuden edistäminen lähtee kestävästä tuotannosta ja toiminnasta 

Turku Energian toimenpiteet biodiversiteetin säilyttämiseksi ja edistämiseksi lähtevät kestävästä energiantuotannosta. Turku Energialla on omaa ja osakkuusyhtiöiden kautta tulevaa tuotantoa. Esimerkiksi puupolttoaineiden hankinnassa varmistetaan, että puupolttoaineet täyttävät kestävän hankinnan vaatimukset.

Myös Turku Energian osakkuusyhtiöiden tekemät moninaiset toimet edistävät ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteiden toteutumista.  Esimerkiksi Kolsin Voiman ja Vuorilinnan Voimalan vesivoimaloissa kiinnitetään huomiota niitä ympäröivien jokien vaelluskalojen elinoloihin muun muassa rakentamalla kalaportaita eli kalojen kulkuväyliä. Tuulivoimaa tuottava Turku Energian osakkuusyhtiö Suomen Hyötytuuli hyödyntää lintututkajärjestelmää, joka mahdollistaa lintujen lentomäärien ja -reittien tarkkaa dokumentoinnin ja yksittäisten tuulivoimaloiden pysäyttämisen törmäysten ehkäisemiseksi. 

Luonto ja elinympäristöt johtoalueilla 

Kestävän energiantuotannon lisäksi esimerkiksi voimajohtoalueiden luontoselvitykset ja johtoalueiden raivausten rauhoittaminen lintujen pesintäajaksi ovat tärkeitä biodiversiteettiä tukevia toimenpiteitä. Turku Energia Sähköverkoilla on 731 kilometriä ilmajohtoa ja 1848 kilometriä maakaapeloituja johtoja. Uudet verkot pyritään sijoittamaan jo olemassa oleville johto- ja varoalueille tai muille valmiiksi käytössä oleville alueille, kuten teiden varsille. Puuston raivaustarvetta vähentää myös sähkönjakeluverkon maakaapelointi. Turku Energia  Sähköverkot on kaapeloinut jo 74 prosenttia keski- ja pienjänniteverkoista. Tämä näkyy myös sähkökatkojen vähentymisenä ja lyhentymisenä.  

- Alueverkon isojen voimajohtojen osalta olemme tehneet luontoselvityksen jo kymmenen vuotta sitten. Selvitimme, mitä kasvillisuutta ilmajohtojen alla on, mikä mahdollistaa valikoivan, luontoa säästävän raivauksen, Niemelä mainitsee. 

Turku Energia on myös ottanut käyttöön lintujen törmäämisen estäviä huomiomerkkejä, jotka paitsi suojelevat lintuja, myös osaltaan ehkäisevät törmäyksistä aiheutuvia sähkökatkoja. Lintumerkkejä on ilmajohdoissa jo yhteensä kolmen kilometrin pituudelta muun muassa Hirvensalossa ja Kakskerrassa.  

Pienistä teoista kasvaa iso vaikuttavuus 

Turku Energia pyrkii huomioimaan ja tukemaan luonnon monimuotoisuutta myös muilla keinoin. Esimerkiksi yhteistyössä Turun kaupungin kanssa toteutetut metsityshankkeet parantavat istutettavan alueen biodiversiteettiä ja lisäävät hiilinieluja. Metsitys onkin yksi Turku Energian konkreettinen keino edistää luonnon monimuotoisuutta. Vuosina 2021-2022 Turku Energia on toteuttanut metsittämishankkeita Turun seudulla ja vuonna 2023 ollut tukemassa Apulanta -yhtyeen ”Minusta kasvaa puu” -hanketta Heinolassa.  

- Turun kaupungin luonnon monimuotoisuusohjelman tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä kaupungin biodiversiteetti on lisääntynyt, ja on meille tärkeää olla tukemassa tätä tavoitetta konkreettisin keinoin. Olemme istuttaneet edelliskesinä jo yhteensä 20 000 puuntaimea ja työllistimme samalla turkulaisia nuoria. Alueet, joille uutta metsää istutettiin, valittiin myös luonnon monimuotoisuuden lisäämisen näkökulmasta, Niemelä kertoo. 

Turku Energia tukee myös ikimetsien suojelua lahjoittamalla osan Ekotakuu Lämpö ja Ekotakuu Extra -palveluiden myynnistä Varsinais-Suomen ikimetsien suojeluun Luonnonperintösäätiön kautta. Ikimetsät ovat ainutlaatuisia ekosysteemejä, jotka tarjoavat elinympäristön monille uhanalaisille lajeille. 

Osallistu ja vaikuta Turku Energian ympäristö- ja ilmastotyöhön 

Toteutamme ja seuraamme omaa ilmasto- ja ympäristötyötämme myös sertifioidun ISO 14001 -ympäristöjärjestelmämme sekä ilmasto- ja ympäristöohjelmamme avulla. Turku Energian nykyinen ilmasto- ja ympäristöohjelma on laadittu vuosille 2021-2023. Suunnittelemme parhaillaan uusia tavoitteita tulevaan, yhdeksänteen ohjelmaamme vuosille 2024-2026. 

Voit antaa meille kehitysideoita huomioitavaksi osana ympäristö- ja ilmastotyötämme osoitteeseen ymparistopalautteet@turkuenergia.fi 31.8.2023 mennessä. Rakennetaan yhdessä kestävämpää huomista! 

Miten voin itse tukea biodiversiteettiä? 

Alla on muutamia tapoja, joilla jokainen meistä voi tukea luonnon monimuotoisuutta: 

  • Luo monimuotoinen piha: Voit luoda pihastasi monimuotoisemman istuttamalla erilaisia kasveja ja kukkia. Voit myös jättää osan nurmikosta leikkaamatta tai vaikka muuttaa sen kukkaniityksi. 

  • Vältä kemikaaleja: Vältä kemikaalien käyttöä puutarhassa ja pihalla. Kemikaalit voivat vahingoittaa hyödyllisiä hyönteisiä ja muita eläimiä. 

  • Vältä vieraslajeja: Vältä haitallisten vieraslajien istuttamista puutarhaan tai pihalle. Vieraslajit voivat syrjäyttää paikallisia lajeja ja vähentää luonnon monimuotoisuutta. 

  • Osallistu luontotalkoisiin: Voit osallistua paikallisiin luonnonhoitotalkoisiin tai muihin ympäristöprojekteihin. 

  • Kuluta järkevästi: Ylikulutus on yksi suurimmista syistä luonnon köyhtymiseen. Kuluta järkevästi ja vältä turhaa kulutusta. 

(Lähteet: wwf.fi, ymparisto.fi, syke.fi, www.hyotytuuli.fi

Lue lisää:  
Turku Energian ilmasto- ja ympäristöohjelma
Turku Energian vastuullisuusraportti
Energiateollisuuden Biodiversiteettikartta 2035